perjantai 23. tammikuuta 2015

Väriä elämään kasvilla, OSA 2 :D


... ja sitten koitti torstai ja iloisin mielin vaelsin Museokadulla sijaitsevaan Kampaamoon...
Pinkki Paplari on "hiusalan erikoisliike", jota ei voi olla huomaamatta sillä suuri näyteikkuna paljastaa vintagea henkivän pikkukampaamon. 

Viime vuoden aikana kävelin monta kertaa Pinkki Paplarin ohi kun olin menossa Tatuoitavaks ja melkein joka kerta jouduin jäämään hetkeksi ihastelemaan sen pirteää sisustusta. 
Se on melkoinen piristysruiske muuten niin harmaassa miljöössä. 

 Mutta, sisustus ei ollut ainut syy miksi tällä kertaa valitsin juuri tämän kampaamon, vaan oikeestaan niiden mainoslause ja se että, niillä oli ekokampaamo palveluita, muiden palveluiden ohella.

"Pinkki Paplari - ei mikään tympeä tukkateurastamo". 



Kuva otettu Pinkki Paplarin Facebook sivuilta.  
Heti tähän alkuun korjaan yhden virhe olettamuksen, koskien Hennaväriä, tatuointeja sekä niistä tulevia allergisia reaktioita. 

Tämä selvennys syystä, koska itsekin sain kyselyitä/varotteluita muutamilta lukijoilta heti viime postauksen jälkeen... ja koska hieman säikähdin itsekin, tottakai, niin olihan asia pakko selvittää...

EI, kasvivärinä käytetty henna EI aiheuta allergisia reaktioita yhdessä tatuointien kanssa. 

Allergisia reaktioita on todettu, mutta vain silloin kun on käytetty kemiallisia Hennavärejä, joihin on myös sekoitettu PPD:tä (eli parafenyleenidiamiinilla) tai jotain aineen johdannaista ja samalla ihmisellä on joskus ollut samasta kombosta kyhätty hennatatuointi. 

PPD.tä tai sen johdannaisia lisätään mustaan tatuointihennaväriin, jotta tatuoinnit kestäisivät pidempään ja kun kemikaali "muhii" iholla kahdesta-kolmeen viikkon se synnyttää pohjan allergiselle reaktiolle, sitten kun menet värjäämään kemiallisellä värillä hiuksesi, niin soppa on valmis.

PPD:tä (eli parafenyleenidiamiinilla) on erilaisten arvioiden mukaan noin 70-80%:ssa synteettisistä Hiusväreistä ja juuri tämä on yksi yleisimmistä allergisia reaktioita aiheuttavista aineista hiusväreissä.

Mutta, kun siis värjätään Kasviväreillä, joihin ei ole sekoitettu kemikaaleja, tätä ongelmaa EI ole, vaan voit mennä hyvillä mielin värjäilemään hiuksiasi kasveilla :D
Tottakai, jos joskus olet saanut jonkin allergisen reaktion hiusväreistä, niin kerro/kysy asiasta vielä ekokampaajaltasi, varmuuden vuoksi. 

Mutta, tämän briiffauksen jälkeen lähdettiin innolla kokeilemaan kasvivärejä tähän läpilahoon päähän ja tatuoituun kroppaan. :D  
Alku tilanne - kolme kuukautta sitten tehty mustasta värinpoisto, jonka jälkeen en o kemikaaleilla hirmusesta läträilly. jaaaa.... kattokaa selkeä juurikasvukin on jo :D 


Halusin jotain maanläheistä pienellä twistillä ja suht lähellä omaa väriä, että ei tarvii olla taas kuukauden päästä värjäämässä hiuksia, mutta muuten Hannalla oli vapaat kädet värin valitsemisessa :D 
Hetken hiuksiani kammattuaan ja pienen ristikuulustelun jälkeen, Hanna ilmoittaa lähtevänsä keittelemään kasveistä väriä ja kehottaa tekemään oloni kotoisaksi. 


Yhtä vihreänruskeeta hoitavaa mössöä myöhemmin istun pöhöttimessä seuraavan tunnin. Päähäni levitetty massa sisälsi sopivassa suhteessa Hennaa, Cassiaa ja Indigoa. Istun pöhöttimessä odotellen sitä tunnetta päänahassa, mikä tulee kun hiuksia värjätää, se pieni kutitus tai pieni polte... sitä ei tule.

Väriä valitessa en saanut eteeni värikarttaa, mistä näyttää mieluisaa väri, vaan nyt odotellaan keitoksen tuomaa tulosta. Kasviväreillä värjäily on prosessia mihin vaikuttaa kuuleman mukaan todella paljon hiusten historia, mutta myös sinun oma pH arvosi sekä tottakai värin vaikutusaika...
ja kun hiukset on pesty, föönattu, kammattu malliin ja työ on maksettu, kampaaja "hyvästelty" ja koti ovi käynyt selän takana, niin prosessi senkun jatkuu, ainakin vielä kaksi päivää, mahdollisesti pitempäänkin.

Kun lähdin 2,5 tunnin jälkeen kohti kotia, hiukset olivat melkolailla saman väriset kuin kampaamoon tullessa. Tottakai juurikasvu oli poissa ja väri oli terveempi ja kiiltävämpi, ehkä hieman enemmän Oranssiin taittuva kuin ennen, mutta ei merkittävää eroa. Olin salaa hieman pettynyt, että väri ei ollut "sähäkämpi", mutta toisaalta olin tyytyväinen, että pysyttiin samalla tummuus asteella ja neutraali meno saisi jatkumoa, hiukset olivat terveen väriset ja tuoksuivat koivulevämömmöltä :D Tuoksuvat muuten edelleen...

Mitäs nyt sitten... Suositeltavaa on, että en pese hiuksiani seuraavaan kahteenpäivään, jotta prosessi saa "jatkua" rauhassa... (Hiukset saa kuitenkin pestä, jos on pakko, tämä oli siis vaan suositus)
 Tällä hetkellä hiuksissa on ihanan luonollisen ruskea, täyteläinen, hiukan lämpöisen oranssiin taittuva väri. Sisimmissäni jokin kihelmöi (ei kemikaalisessa mielessä), se väri ei sittenkään oo ihan vaan plain, siinä sittenkin on twistiä. :D

Suosittelen kyllä kokoeilemaa... jos asia on koskaan kiinnostanut. Otat vaan huomioon:
- siirtymis prosessin vaatiman huomion synteettisistäväreistä kasviväreihin ja toistepäin, 
- kasviväreillä ei voi vaalentaa, niillä voi kirkastaa, värjätä tummuus asteelta samaa tai tummempaa väriä
- Tämä ei siis ollu vain muutaman tunnin suhde, vaan prosessi on totuttua pidempi, joten esim juhliin valmistautuessa värjäys aika kannattaa tilata niin, että jää vaikka viikko aikaa juhliin.




Lisää Linkkejä aiheeseen: 


Iso kiitos vielä Hannalle.
Sulla on selkeesti uus vakkari asiakas!

Ps. kuvia uudesta lookista tulee, heti kun päästää taas kuvailee :D

-T-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti