keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Lovely studio Montmartre / Pariisi


Oltiin Yvonnen kanssa viikko Pariisissa. Tuli kyllä leikittyä "TehoPenaa" oikeen urakalla ja messujen ja "pakollisten" shoppailumestojenkin jälkeen jäi vielä aikaa rehelliselle turismille Eiffeleineen ja riemukaarineen :D

Eka Pariisin liittyvä postaus on kuitenkin House Trip kokemuksista, koska tää oli myös eka kerta kun asustelin lomani aikana jossain muualla kuin hotellissa tai kaverin nurkissa :D

Asumuksena meillä tosiaan reissun ajan toimi 30 neliön yksiö hiukan Montmartren ulkopuolella 17. arrondissemintissa, pohjois Pariisissa. Kämppä bookattiin House Trip sivuston kautta ja tämä osottautui oikein hyväksi ratkaisuksi, kun asumus kulut jäivät huomattavasti hotelleja alhasemmaksi ja tilaa yksiössä oli normaali hotellihuoneeseen verrattuna huomattavasti enemmän.

Vaikka Montmartren alue itsessään on melkoinen turistikeskus näyttävine nähtävyyksineen, niin La Fourchen sekä Guy Moquetin metroasemien väliin jäävä alue oli asutettu paikallisilla eikä turisteja juuri katukuvassa meidän lisäksi näkynyt. 


Koti itsessään vastasi melkolailla nettisivuilla kerrotusta ja lupaukset pidettiin. 
Pieni kosteuden tuoksu ja vasemmalle pahasti viettävät rappuset oli alkuun melkonen shokki, mutta se kuitenkin karisi melko nopeesti kun tuskahiessä kipusit raput ylös ja huomasit, että kämppä oli kuitenkin perus siisti ja kuvien mukainen ja avaimet tuonut henkilö oli lämmin ja auttavainen. 



Jos nyt jostain olis pakko naputtaa, niin olis ollu kiva, että olis ollu kahden tuplapeiton tilalla vaikka neljä vähän pienempää peittoo, niin ei olis tarvinnu joka yö peitellä erikseen Yvonnee sen jälkeen kun oli nyysiny koko peiton itselleen. :D 


Oli oikein mukavaa, omistaa oma keittiö :D Aamupalat sai syödä rauhassa ja pitkien messupäivien jälkeen oli ihanaa vaan painuu nollaamaan kotiin ja tehä jotain pientä iltapalaa samalla. 
Kämpästä löyty kaikki perus astiat, ruuanlaitto välineet sekä viinipullon avaaja :D 


Lähellä olevie nähtävyyksiä:
Sacre Coeur Basilika - valkoinen kirkko Montmartren kukkulalla
Moulin Rouge
Montmartren hautausmaa


Itse ainakin meinaan alkaa käyttämään tätä vaihtoehtona hotellille. Mahtavaa oli kuinka House Trip sivusto piti huolta matkaajista. Heti varauksen jälkeen, juuri ennen matkaa, matkan aikana ja heti sen jälkeen on oltu yhteydessä sähköpostitse ja kyselty kuulumisia.
Tuli "turvallinen" olo ja suht varma olin, että joku siellä odottaa ovella avaimien kanssa :D 

Jos kiinnostuit ja satut olee just suunnittelemassa matkaa Pariisiin, niin alla lisää infoo itse kämpästä.

Sivustoilla löytyy paljon erilaisia vaihtoehtoja erilaisiin vaatimustasoihin, joten jokaiselle varmasti löytyy jotakin :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti