maanantai 8. syyskuuta 2014

Jotain pientä ja suolaista....


Bongasin yks päivä ihanalta kuulostavan piirakka reseptin Gluteeniton muumimamma blogista ja tarkoituksena oli, että olisin testaillut reseptin sunnuntaina  ja aivan varmasti tulen sen vielä testaamaankin, mutta se ei vaan ollut tämä sunnuntai sillä täytteet lähti vähän lapasesta verrattuna alkuperäiseen :D 


Pohjaan tuli siis: 
100 g voita
3 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
2 rkl kylmää vettä

Annoin voin hetken sulaa kipossa, ihan vaan että sitä oli hiukan helpompi työstää ja sitten sekoitin kaikki aineet keskenään. Painelin pohjan vuokaan ja lähin täyttämään. 
Vinkki: painele taikina vuokaan todella jauhoisilla käsillä, itte vielä sen lisäksi hiukan laitoin jauhoja taikinan päälle, ei oo siten niin tahmasta puuhaa. 

Uuni 200 asteeseen ja pohja sinne esipaistumaan nuin kymmeneks minuutiks.
(Tuossa muumimamman reseptissä sanottiin, et pohjan vois laittaa jääkaappiin vetäytymään nuin 20minuutiks ennen paistoo, mä unohin sen kohan kokonaan ja ihan hyvää tästäkin tuli) 

Hmmmm, täähän voi olla ihana tapas myös ????
Sillä aikaa saa pilkottuu ja sekoteltuu täytteet.

 Täyte: 
Rasiallinen kirsikkatomaatteja
Paketti pekonia
tuoretta salviaa ja basillikaa
pari ruokalusikallista pestoa
Purjoo
n.puolikas vuohenjuusto pötkylä

Täytteitä valikoidessa voi olla, että edellisen yön rilluttelut vaikutti asiaan ja söinkin varmaan puolet täytteistä ennen kuin sain ne piirakan päälle. Oli meinaa sen verran hyvää sutkua :D 

 Sitkun täytteet on vuuassa, niin päälle kaadetaan vielä munamaito, mihin tuli

2 kananmunaa
2-3 valkosipulinkynttä, puristettuna
2 dl ranskankermaa
1 dl maitoa

Sit vaan kuule uuniin 200 asteeseen puoleks tunniks. 


NAMI ja olo koheni kummasti :D 

-T-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti